Näyn ja innon varjoon jääneiden
taloudellisten realiteettien
seurauksena "Lisan koulu" ajautui keväällä
1933 konkurssiin
ja koulurakennus siirtyi valtion omistukseen.
Opettajakunnan ja oppilaiden vanhempien yhteistyön tuloksena
koulun
ylläpitäjäksi perustettiin kannatusyhdistys
ja koulun nimi
muuttui Helsingin V Yhteiskouluksi. Uusi koulu muodosti kuitenkin
elimellisen
jatkon Yksityisluokille ja sai opetusministeriöltä
helmikuussa
1934 luvan päästää ylioppilaita
yliopistoon.
Valtion ilmoitettua, että se tarvitsee rakennuksen
omaan käyttöönsä
koulun johtokunta ryhtyi uhkarohkeaan yritykseen oman koulurakennuksen
saamiseksi. Vuonna 1936 valmistuikin uusi koulu Apollonkatu
11:ssä
sijaitsevalle tontille, josta koulu sai myös nykyisen
nimensä.
Erityisesti sodan jälkeisinä vuosina koulu
vakiinnutti asemansa
töölöläisenä arvostettuna
oppikouluna.

Peruskoulujärjestelmään siirryttäessä Helsingin kaupunki antoi Apollon Yhteiskoululle vain suppenevan tehtävän eikä lainkaan omaa koulupiiriä. Johtokunta päätti tällöin anoa koulupiiriä Malminkartanosta luvaten rakentaa sinne uuden koulurakennuksen, jossa koulutyö alkaisi lukuvuoden 1985-1986 alussa.
Peruskoulun oppilasmäärä oli pienimmillään Töölössä 76. Se kasvoi nopeasti Malminkartanon lähiön rakentamisen myötä ollen suurimmillaan 435 oppilasta lukuvuonna 1991-1992.
Koulu joutui vuosina 1989-1993 taistelemaan lukionsa säilyttämiseksi. Lääninhallituksen luopuessa lukioluokkien säännöstelystä kasvoi lukio nopeasti 2-3 -sarjaiseksi. Lukuvuodeksi 1998-1999 otettiin kolme aloitusluokkaa
Tällä hetkellä koulu jatkaa toimintaansa arvostettuna yleissivistävänä lähiökouluna tarjoten palveluksiaan myös sekä muualta Helsingistä että lähikunnista tuleville oppilaille.