Apollon Yhteiskoulun Kannatusyhdistys ry

Apollon Yhteiskoulu on hallintomalliltaan yksityinen koulu, jonka ylläpitäjä on Apollon Yhteiskoulun Kannatusyhdistys ry.

Kannatusyhdistys vastaa koulun koko taloudesta, sen henkilökunnasta ja toiminnasta. Sen vastuulla on mm. vuotuinen 3,5 miljoonan euron suuruinen budjetti.

Kannatuksen jäsenet ovat koulun oppilaiden vanhempia, entisiä oppilaita ja muita koulun kanssa tekemisissä olleita ja olevia henkilöitä. Koulu toimii taloudellisesti täysin yhteiskunnalta tulevan rahoituksen varassa. Jäsenten merkitys on kuitenkin suuri, koska toimiva jäsenkunta kertoo siitä, että vanhemmat ja huoltajat ovat kiinnostuneita oppilaiden koulunkäynnistä ja haluavat antaa henkistä tukea koululle ja sen työntekijöille. Jäsenmaksut ovat auttamassa mm. sellaisten opetusvälineiden hankinnassa, joiden saaminen olemassa olevien määrärahojen puitteissa voisi muuten olla vaikeaa.

Kannatusyhdistyksen vuosikokouksessa valitaan viisihenkinen hallitus vuodeksi kerrallaan. Vuoden 2009 vuosikokouksessa valittiin hallitukseen:

Irmeli Wallden-Paulig, puheenjohtaja
Seppo Haario
Helinä Karell
Satu Lievonen
Riitta-Maija Vesanen.

Rehtori Jari honkala on hallituksen itseoikeutettu jäsen.

Jäseneksi voi liittyä oheisella jäsenhakemuslomakkeella ja maksamalla Kannatusyhdistyksen tilille yhdistyksen jäsenmaksun, joka on vuosijäseneltä 10 € ja ainaisjäseneltä 40 €. Jäseneksi liittyneille lähetämme jäsenmerkkinä pinssin ja yhdistyksen säännöt.

Tervetuloa jäseneksi!

Jäsenhakemuslomake






Etusivulle